Kaikille meille on itsestään selvää, että ilman riittävää unta ihminen voi huonosti ja lopulta jopa sairastuu vakavasti, jos unen puute jatkuu liian kauan. Uni ei kuitenkaan ole vain välttämätön paha, joka pitää meidät toimintakykyisinä, vaan sitä voi aktiivisesti käyttää hyväksi oman terveytensä ja hyvinvointinsa parantajana. Uniaika on arvokasta eikä siitä saisi koskaan tinkiä muiden asioiden hyväksi, sillä harvalla asialla on hyvinvoinnillemme niin ratkaiseva merkitys kuin riittävällä unella.

Ota uni avuksesi, jos kamppailet ylipainon tai huonon vastustuskyvyn kanssa ja pyri siihen, että heräät joka aamu virkeänä. Älä anna työn, harrastuksen tai sosiaalisen elämän nipistää aikaa unelta, sillä nuo tärkeältä tuntuvat asiat tuskin ovat omaa terveyttäsi tärkeämpiä.

Jos nukahtamisessa on vaikeuksia, sulje puhelin ja tietokone hyvissä ajoin illalla, mieluiten noin tunti ennen nukkumaanmenoaikaa ja rauhoitu miellyttävän musiikin, puheohjelman tai kirjan parissa.

Riittävä nukkuminen mahdollistaa tasapainoisen syömisen ja painonhallinnan

Terveytemme kannalta on ensisijaisen tärkeää, että syöminen on kohtuullisen hyvässä tasapainossa ja vastaa kulutustamme. Väsyneenä aivot kokevat energiatasonsa alhaiseksi, minkä takia ne haluavat sokeria. Tämä taas puolestaan johtaa makeanhimoon ja sokeristen herkkujen ahmimiseen. Huonosti nukutun yön jälkeen olemme erityisen alttiita kaikille herkkujen houkutuksille, mutta se ei johdu siitä, että olisimme heikkoja tai selkärangattomia, vaan se on fysiologiastamme kumpuava tarve pitää aivot toimintakykyisinä. Kun väsymys kroonistuu, samoin käy tavalle syödä tarpeettoman paljon sokeria tai juoda runsaasti sokeripitoisia juomia.

Tässä tilanteessa pahinta, mitä voi itselleen tehdä, on alkaa tuntea syyllisyyttä ja soimata itseään, sillä sellaisesta yöuni vain huononee entisestään. Tilannetta kannattaa lähteä purkamaan tekemällä muutoksia, jotka parantavat nukkumista. Liikunnan lisääminen on yksi tällainen keino, sillä fyysinen rasitus, joka ei tapahdu muutamaan tuntiin ennen nukkumaanmenoa, helpottaa nukahtamista. Jos et ole pitkään aikaan harrastanut liikuntaa, saat hyviä vinkkejä sivustomme artikkelista ”Treenaamisen aloittaminen”. On tärkeää, että aloitat liikunnan vähitellen ja teet raskaimmat harjoitukset hyvissä ajoin, jotta ne eivät pääse sekoittamaan unta. Kevyt kävelylenkki juuri ennen nukkumaanmenoa kyllä saattaa hyvinkin auttaa nukahtamaan.

Uni on tehokas palauttaja

Liikunta ja etenkin tavoitteellinen treenaaminen vaativat parikseen riittävästi unta. Yön aikana lihassolut uudistuvat, kun taas elimistö palautuu liikkumisen aiheuttamasta rasituksesta. Voidaan sanoa, että oikeastaan juuri unen aikana tapahtuu kunnon koheneminen, kun liikunta sitä ennen on aiheuttanut keholle rasitusta ja jopa suoranaisia vaurioita.

Uni myös palauttaa elimistömme stressin ja psyykkisen kuormituksen jälkeen ja mahdollistaa jaksamisen työssä, opinnoissa sekä arjessa. Riittävä uni on avain mielen tasapainoon, sillä vain rasituksesta palautuneena pystymme kokemaan positiivisia elämyksiä ja rakastamaan itseämme. Psyykkisesti rasittuneina ja väsyneinä juutumme lopulta kielteiseen ajatteluun, jolla on todettu olevan jopa vakaville sairauksille altistava vaikutus puhumattakaan siitä, mitä sellainen olotila tekee ihmissuhteille, oppimiskyvylle ja muistille.

Uni parantaa vastustuskykyä ja nujertaa taudit

Tiedämme kaikki, että flunssaisena väsyttää ja tulee nukuttua paljon tavallista enemmän. Sama pätee kaikkeen sairastamiseen. Uni on elimistön tärkein keino vapauttaa energiaa puolustusmekanismeille ja taistella taudinaiheuttajia vastaan.

Mutta harva tulee ajatelleeksi, että nukkumalla riittävästi parannamme vastustuskykyä ja alttiutemme saada tartuntatauteja pienenee. Riittävä uni pitää hormonitasapainomme kunnossa ja parantaa aineenvaihduntaamme, jonka ansiosta elimistömme pysyy toiminta- ja puolustuskykyisenä sekä on tarpeen vaatiessa valmis nopeasti hyökkäämään terveyttämme uhkaavia viruksia ja bakteereja vastaan. Uni myös vähentää stressiä, kun taas liiallisen stressin on todettu heikentävän vastustuskykyä huomattavasti. Ylikuormittuneena sairastumme huomattavasti helpommin!